Team Celesta on tavoitteellinen showtanssin valmennusjoukkue ( 9-12 v.) , joka harjoittelee monipuolisesti eri showtanssin elementtejä. Joukkue harjoittelee pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa: torstaisin 1,5 tuntia omana ryhmänään sekä tiistaisin 1 tunnin tanssiakrobatiatunnilla. Lisäksi noin kerran kuukaudessa järjestetään lisäharjoitus.
Joukkueeseen otetaan tanssi- tai voimistelutaustan (tai muun vastaavan lajin) omaavia tanssijoita, joilla on intoa ja motivaatiota tavoitteelliseen harjoitteluun sekä esiintymiseen.
Showtanssi on monipuolinen esittävän tanssin laji, jossa yhdistyvät esimerkiksi klassisen baletin, jazz- ja nykytanssin tekniikat. Laji sisältää näyttäviä elementtejä, kuten hyppyjä, piruetteja ja nostoja, ja koreografioissa korostuvat tarinankerronta, ilmaisu sekä musiikin ja asujen luoma kokonaisuus.
Harjoituksissa kehitetään monipuolisesti tanssijan taitoja. Tunnit sisältävät muun muassa alkulämmittelyn, ikätasolle sopivia akrobatiaharjoitteita, hyppy- ja askelsarjoja, piruetteja, lihaskuntoharjoittelua, venyttelyä sekä koreografioiden harjoittelua. Tavoitteena on tarjota tanssijoille onnistumisen kokemuksia, esiintymisvarmuutta ja iloa tanssin parissa.
Valmennusryhmät harjoittelevat tavoitteellisesti ja osallistuvat kausisuunnitelman mukaisesti kilpailuihin, tanssikatselmuksiin sekä erilaisiin esiintymisiin. Joukkue asettaa yhdessä valmentajan kanssa omat tavoitteensa kaudelle.
Valmennusjoukkueessa harrastaminen edellyttää sitoutumista säännölliseen harjoitteluun sekä osallistumista joukkueen tapahtumiin ja kilpailuihin. Harrastajan huoltaja sitoutuu lisäksi osallistumaan mahdolliseen varainhankintaan joukkuetoiminnan kulujen kattamiseksi.
Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan valmennusryhmien toimintaan, ota yhteyttä rientava@turunrientava.fi tai minna.rientava@gmail.com
